The OHO

 

Uutta blogia on taas kiva lähteä kirjoittamaan koska aihe on ajankohtainen.

The OHO bändin uusi sinkku on julkaistu ja Bella Pelo stailasi pojat uuden musavideon kuvauksia varten.

Bändin keulahahmo ja solisti” Kannelmäen oma poika” Lauri ” Lappe ” Holopainen on käynyt Bella Pelossa jo pitkään asiakkaana, joten yhteistyö musavideon hiusten ja parran stailaukseen tuli luontevasti sitä kautta.

Muutkin bändin pojat stailattiin kuvauskuntoon päivän aikana.

 

OHO-1 OHO-3

Hiukset ja parta on tottakai artistille tärkeitä ja niillä luodaan myös omaa imagoa.

The OHO bändi siis koostuu neljästä kaveruksesta Kannelmäen alueelta. Lauri, Petri, juho sekä Rauli kokoontuivat ensimmäisen kerran kesällä 2012 ja ensin oli tarkoituksena fiilistellä omien idoleiden biisejä ja soitella niitä hyvällä porukalla.

 

OHO-5

Jo kuitenkin heti alkoi oman musan tekeminen biisien kirjoittaminen ja biisejä tulikin toinen toisensa perään.

Monille Carmen Grey saattakin olla tuttuja ja tässä bändissä onkin tutut kaverukset siitä.

Carmen Grayn historiaan kuuluukin monia huippu keikkoja esim. lämppäreinä jäähallissa The Darkness-yhtyeelle 2006 sekä esiintymisiä ulkomailla esim. HIM:n ja Amorphiksen kanssa.

Edustusta oli myös Tokiossa Finland Festivaaleilla yhdessä Micael Monroen, Sunrise Avenuen ym. kanssa.

Upeisiin saavutuksiin pääsivät myös kappale  ”Gates of loneliness” joka nousi soittolistojen kärkeen Suomen radiokanavilla.

 

Näillä miehillä intohimona on tehdä hyvää musaa.

Jokaisella on kuitenkin oma tyylinsä esim. hiuksissa.

Lapen tyyli on klassinen. Lyhyet sivut, päälliosa pidempi variaatio ananasmallista sekä selkeäksi leikattu sivujakaus.

Lapen hiukset sävytettiin kevyesti nopealla Redkenin miesten sarjan Color Camolla, tällä saatiin hiukset yhdistettyä muhkeaan partaan joka myös siistittiin.

 

 

 

 

OHO-6

Petrin staili on enemmän surffilook tyylinen.

Hiuksiin halusimme tehdä hiukan kesän auringon vaalentamaa fiilistä.

Se lähdettiinkin toteuttamaan balayge tekniikalla eli vapaankäden raidoituksella.

Petrin luonnonkiharoita säästettiin ja malli muotoiltiin rouheammaksi miesten bobiksi.

OHO-10

 

Raulin rokkari tyyli sai Sadun käsittelyssä veisileikkauksella tosi rikkonaisen fiiliksen.

 

OHO-11 OHO-12 OHO-14 OHO-16 OHO-18 OHO-19 OHO-20 OHO-21 OHO-22 OHO-23 OHO-25

Ritva lähti freesaamaan Juhon hiukset muutamilla raidoilla sekä leikkaus jätettiin klassisen pitkäksi päältä.

OHO-28 Suolasuihke pohjalle sekä vahalla viimeistely toimii osana rok meininkiä.

Tällähetkellä ysärin rokkitukka takatukalla on taas pop.

OHO-29

OHO-31 OHO-36 OHO-33 OHO-37

 

 

Miesten bobia leikatessa täytyy olla tarkka muodossa, jottei siitä tule liian pehmeä ja tyttömäinen.

 

 

OHO-39 OHO-41 OHO-43

 

 

 

Muutos muutamilla raidoilla on hyvä freesaus myös miehille näin kesällä.

OHO-44

 

 

 

 

 

 

 

OHO-45

 

 

Parta tottkai pitää rokkarillakin olla siisti.

OHO-49

 

Rento stailaus suolasuihkeella saa luonnonkiharat helposti surffilook tyyliin  sopivaksi.

 

 

OHO-52

 

OHO-55 OHO-57

 

Pojat stailattu ja nyt on uusi sinkku markkinoilla.

Kesä keikat on käynnissä joten kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa poikien livevetoja.

Ehdottomasti hyvää musaa 🙂

 

TheOHO_pukuparas

Comments are closed.