Pauliina Räisänen Fitness unelmia vol.4

_77Y4645

Viime lauantaina saatiin Bella Pelon penkkiin kaunistautumaan viime vuoden Body Fitness voittaja Pauliina Räisänen.

Olin todellakin otettu kun hän otti minuun yhteyttä alku talvella ja kysyi mahdollisuutta stailaukseen.

Ehdottomasti 🙂

Pauliina oli seurannut töitämme yhteisten tuttujen kautta Fitness kuvioissa ja siitä oli luontevaa rakentaa yhdessä tuleva kisalook.

Suunittelu lähti hiuksista jotka pätettiin jättää auki sekä suoristaa kiiltäväksi.

Täsmä aseet kaikkiin muotoiluihin, Redken tuotteet!

Pohjale uusi voidemainen Primer joka silottaa hiukset muotoilulle.

Guts 10 tyvivaahto antamaan kuohkeutta.

Fabricate 03 tupeerausraudan alle, kuivashamppoo säilyttämään hiuksen tyven kuivana koko päivän.

Sekä tietysti silottava sekä kiiltoa antava Diamond oil air mist kiiltosuihke.

 

_77Y4557

Näillä tuotteilla ei tarvitse jänittää miten hiukset pysyvät tiukoissakin paikoissa.

_77Y4562

_77Y4559

 

Pauliina oli aivan ihana ihminen ja vaikka kisadietti olikin äärimmillään, niin hän jaksoi iloisesti naureskella.

Ja miksi ei, tänään oli päivä jolloin sai jo aloitella lihaksiin keräämään nestettä ettei keho kuivu liikaa, eli lähetettiin Pauliina mies käymään Hesburgerilla.

_77Y4572

 

_77Y4577

 

Ehkä kuulostaa hullulta että kisa aamuna vedelläänkin burgeria, mutta jokaiselle on oman kehon mukaan suunniteltu tarkat ruokavaliot sekä lisäravinteet.

_77Y4552

Body fitness lajissa haetaan naisellista, lihaksikasta, urheilullisen esteettistä naisfysiikkaa.

Se on Bikini fitnekseen verrattuna enemmän lihaksikas. Kisalook on myös hyvin  naisellista kauneutta ihaileva,  mutta vähemmän blingejä kuin Bikini fitneksessä.

Tärkeää osaa kisalookissa näyttelee tietysti kauniin lihaksikkaan, treenatun vartalon lisäksi koko stailaus.

Hiukset sekä meikki, bikinit, korkkarit, rusketus sekä kokonaisuus lavasäteilyyn.

 

On äärimmäisen tärkeää että kisalookin stailaajan sekä kilpailijan ajatukset kohtaavat jotta kaunis lopputulos saadaan.

Kisa päivänä on todella tärkeää että kokonaisuus saa itsevarmuuden sekä hehkuvan kauneuden esiin.

_77Y4625

 

Kun stailaus toimii ja kaikki on hyvin suunniteltu, voi kisailija keskittyä nauttimaan lavalla.

Lavan kisavalot ovat äärimmäisen tarkat ja niiden tarkoituksena on erottaa tuomaristolle mahdollisimman tarkkaan kehon lihaksisto sekä vartalon tasapainoisuus.

Tämän vuoksi suihkurusketus on ehdoton lavalla.

Samoin kisameikin on oltava huomattavasti rajumpi kuin esim. normaali bilemeikki.

Lavan valot ovat armottomat ja sinne häviää hento meikki kokonaan.

Kisameikin pohjana käytin Jane Iredalen pohjista BB11 sekä BB9

 

_77Y4579

 

Silmät ovat myös tarkeä saada näkyviin, Pauliinalla oli jo valmiiksi ripsipidennykset joten korostimme ruskean ja mustan sävyillä silmien sinisyyttä.

_77Y4588

 

Keskelle silmäluomea helmiäistä ja hiukan glitteriä.

 

_77Y4594

 

_77Y4606

 

_77Y4614

 

Muutamat ripsitupsut tekemään lisää tuuheutta.

 

_77Y4607

 

_77Y4616

Koska silmiä lähdettiin korostamaan enemmän, päädyimme suhteellisen dudeihin huuliin, jotta meikki säilyy raikkaana.

 

 

_77Y4601

Vielä viimeiset silaukset hiuksiin ja matka jatkuu kohti kulttuuritaloa.

 

_77Y4623

 

Kokonaisuudesta tuli ihana.

 

_77Y4638

Toivoteltiin tsempit kisoihin ja pideltiin peukkuja koko illan.

_77Y4645

 

Oma rakas oli tottakai tukijoukoissa ja taustalla, hoitamassa ruoan sekä nesteytyksen.

Ihastuttava pari 🙂

_77Y4651

Ja aivan loistavasti pauliinalla meni!!!!

 

Voitto tuli kaikessa mahdollisessa!!

FitnessClassic2016-1923

 

Body Fitness Beginner yli 168c  sarjan voitto !

 

FitnessClassic2016-1921

Sekä voitto myös yleisessä sarjassa.

Tästä upesta suorituksesta irtosi myös edustuspaikka EM kisoihin, toukokuun alkupuolella Espanjassa.

FitnessClassic2016-1856

Bella Pelon koko  tiimi onnittelee hurjasti tätä upeaa naista,  ja ehdottomasti ollaan hengessä mukana EM kisoissa.

 

Ja hei!! upealtahan Pauliina näyttää <3

FitnessClassic2016-1605

 

Pauliinan blogin löydät täältä.

 

 

Comments are closed.