Kynnet

 

 

banneri2

Love Your Hands – ProNails

TAUSTAA

ProNails-merkin historia juontaa 30 vuoden taakse. Catherine Claus perusti ensimmäisen belgialaisen käsi- ja kynsihoitotuotteita valmistavan yrityksen tuolloin, vuonna 1981. Vahvat yrittäjyystaidot ja luovuus ovat johtaneet tämän yrityksen Euroopan huipulle kynsien ja käsien hoidon alalla.

Catherine Clausin perustama, maailmanlaajuisesti toimiva yritys, sai johtoonsa lisävoimia vuonna 2009, kun toimitusjohtajaksi nimettiin Paul Parein. Paul Pareinin myötä yritys on keskittynyt entistäkin enemmän tuoteinnovaatioihin, laajentumiseen sekä tulevaisuuden strategioihin.

PRONAILS TÄNÄÄN

Tänä päivänä ProNails työllistää n. 100 henkilöä ja merkin tuotteita viedään Belgiasta 45 maahan ympäri maailman paikallisten maahantuojien kautta. Pääkonttori sijaitsee Belgiassa, Antwerpenin seudulla.

ProNails tunnettiin nimellä ”Professionails” vuosikymmenien ajan. Tänä keväänä, vuonna 2012, nimi muutettiin selkeämmäksi ja tästä lähtien Professionails tunnetaan nimellä ProNails. Edelleen nimi viestii merkin olevan ammattilaistason kynsialan merkki, nyt hiukan selkeämmässä ja lyhyemmässä muodossa. ProNailsin tarkoituksena on edelleenkin tarjota naisille kauniit kädet, nyt vielä entistäkin tehokkaammin ja laadukkaampien tuotteiden avulla. Uusi slogan kuuluu: ”Love Your Hands” eli rakasta käsiäsi, joka näkyy paitsi luonnonkynsiä kunnioittavista tekniikoista myös uusien, käsiä ja kynsiä entistäkin tehokkaampien, mutta silti turvallisten tuotesarjojen kautta. Käsien ja jalkojen hoitotuotteet ovat täysin uudistuneet ja näistä valikoimista sekä ammattilaiset että kuluttajat löytävät nyt erinomaiset välineet käsien, kynsien ja jalkojen hoitoon.
ProNails on tunnettu kansainvälisesti myös siitä, että merkki panostaa aktiivisesti kehittämiseen ja muodin luomiseen, ei ainoastaan muodin seuraamiseen. Kerran puolessa vuodessa ilmestyvä Naily News -lehti kokoaa kynsialan ammattilaisille tiedot uusimmista trendeistä, tekniikoista ja kehitetyistä uutuustuotteista.

Tuotteiden ja innovaatioiden lisäksi ProNailsin tärkeänä menestystekijänä on jo vuosien ajan ollut alan yksityiskohtaisin koulutus, joka antaa tuleville ammattilaisille erinomaiset eväät omaan työhönsä.

PRONAILS SUOMESSA

A Class Beauty on toiminut vuoden 2008 lopusta lähtien entisen Professionailsin ja nykyisen ProNailsin maahantuojana. Sittemmin ProNails on saanut merkittävän jalansijan myös Suomen markkinoilla ja tänä päivänä n. 400 kynsimuotoilijaa ympäri Suomen työskentelee ProNails-tuotteilla. Merkillä on tänä useita koulutuskeskuksia ympäri Suomen. Myös Suomessa ProNails tunnetaan alan yksityiskohtaisimmista koulutuksista, alan laajimmasta tuotevalikoimasta erinomaisia tuotteita ja erityisesti UV-geelillä tehdyistä rakennekynsistä, jotka pysyvät äärettömän hyvin. Muutamassa vuodessa ProNails-merkki on noussut alan nopeimmin kasvavaksi kynsimerkiksi. ProNailsin avainsanoja ovat laatu, luotettavuus, innostus ja ilo. Uuden nimen ja uusien tuotesarjojen myötä ProNails kutsuu nauttimaan näistä eduista satojen muiden suomalaisten alan ammattilaisten joukkoon!

D50I5399

Brändifilosofiamme

MAAILMA MUUTTUU NOPEASTI

Meiltä vaaditaan tänä päivänä nopeampaa sopeutumiskykyä kuin koskaan ennen. Kuluttajat osaavat vaatia enemmän ja puhuvat enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kauneudenhoitoalan ammattilaisena saat varmasti kokea joka päivä sen, että asiakkaat odottavat sinulta aina vain enemmän. He odottavat saavansa paitsi kauniin lopputuloksen ja erinomaista laatua myös tuloksen, joka trendikäs. Sinulta odotetaan myös nopeaa ja tehokasta palvelua.

Haluamme olla luottamuksesi ja laatusi mahdollistajana tässä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Koska asiakkaasi luottavat tekemääsi työn laatuun ja laadukkaisiin tuotteisiimme, teet heidän unelmistaan totta.

Yhdessä, ammattilaisina, voimme tarjota asiakkaillesi parhaan mahdollisen hoidon hänen kynsilleen, käsilleen ja jaloilleen. Olemme tiivistäneet tämän periaatteen lyhyesti uuteen nimeemme joka on Pronails. Tämä uuden maailman brändi on ammattilaisen valinta käsien, kynsien ja jalkojen hoidon saralla. Pronails on paras vakuutuksesi tulevaisuutta varten.

ENSILUOKKAISTA LAATUA PARHAIDEN TULOSTEN SAAVUTTAMISEKSI

Laatu ja turvallisuus ovat meille ensiarvoisen tärkeitä arvoja. Tiedämme, että asiakkaasi haluavat muodikkaan ilmeen että ripeästi mutta turvallisesti. Pronails takaa korkeimman mahdollisen asiakastyytyväisyyden tarkasti testatuilla, laadukkaiksi todetuilla ja ihanilla käsien ja kynsienhoitotuotteilla. Lisäksi, etsimme jatkuvasti uusia ideoita pysyäksemme muita edellä, sinun kanssasi.

MÄÄRITTELEMME TÄMÄN PÄIVÄN TRENDEJÄ JA MUOTIA

Olemme luoneet vahvan yhteistyöverkoston muotimaailman kanssa, joten olemme jatkuvasti ajan tasalla uusimmista trendeistä. Trendikkäät Naily News –asiakaslehtemme pitävät sinut ajan tasalla uusimmista kehitystyömme tuloksista. Löydät sieltä uusimmat, t

 

rendikkäimmät värit, designit ja tuotteet. Ole osa missiotamme ja anna luovuutesi loistaa!

SoPolish

SoPolish omaa kynttä vahvistava geelilakkaus.

– Kaunis lakkaus 14 päivän ajaksi.
– Laitto kestää noin puolituntia.
– Kestävä kiilto.
– Ei buffausta, ei viilausta, ei poraamista.
– Ei kuivatus aikaa, kovetetaan UV-valossa.
– Luonnollisen ohuet kynnet.
– Helppo poisto, jonka voit tehdä myös kotona,  muutamassa sekunnissa repäisemällä.
– Ei lohkeile, irtoile tai haalistu.
– Lakan ja kynnen väliin laitetaan kalvo joka suojaa omaa kynttä

TUTUSTU HINNASTOOMME

Peruuttamattomasta ajasta veloitamme 75% palvelun hinnasta.

Comments are closed.